perjantai 15. lokakuuta 2010

Helsinki Poetry Jam @ Café Mascot 22.10.

TIEDOTE 15.10.2010
JULKAISUVAPAA HETI

Helsinki Poetry Jam -lavarunousklubi jatkuu Café Mascotissa perjantaina 22.10.2010

Poetry Jamien syksyn klubi-illat jatkuvat tuttuun tapaan monipuolisella ohjelmistolla. Runokarkelot järjestetään Café Mascotissa (Neljäs linja 2, 00530 HKI) kello 20.00 alkaen, illan ohjelma alkaa klo 21.00. Luvassa on mm. elektronista hip hopia, karheaa rap-lyriikkaa, runoutta kitaran säestyksellä, afrikkalaisrytmejä ja improvisaatiota, videorunoutta sekä sensuellia sanataidetta. Lavalle nousevat MattiP, Shaka, Moyo, Tapani Kinnunen, J.P. Sipilä, Sinikka Vuola ja Kari Miettunen. Levyvalinnoista vastaa DJ Kpia. Illan aikana järjestetään myös open mic -osuus, jonka aikana yleisö saa sanansa kuuluviin. Kaikki osallistujat palkitaan luomuhillolla.

MattiP on kotimaisen elektronisen hip hopin pioneereja, joka nousi tunnetuksi erityisesti Ceebrolistics -yhtyeen jäsenenä 2000-luvun alussa. MattiP on julkaissut soolomateriaalina mm. Save the King -albumin vuonna 2008 sekä runokokoelman, joka kantaa nimeä Aavaavaa.

http://www.myspace.com/savethekingmattip

Shaka
on yksi kotimaisen rap-musiikin tunnetuimpia tekijöitä, jonka lyriikoissa usein käsitellään yhteiskunnallisia ongelmakohtia sekä helsinkiläistä päihdekulttuuria. Shaka on viime aikoina esiintynyt paljon Koivuniemen Herrat -yhtyeen kanssa.


Shaka nähtiin esiintymässä viime vuoden jameissa purjelaiva Kathrinalla

Shaka & Koivuniemen herrat - Pullotettu

Moyo on runoilija Riikka Palanderin ja muusikko Johnson Mlugen yhteisprojekti, jossa Palanderin runot ja afrikkalaiset rytmit kohtaavat. Performanssinomaisessa, intensiivisessä esityksessä improvisaatiolla on merkittävä rooli.


Moyo = Riikka Palander & Johnson Mluge

Tapani Kinnunen on seitsemän runokokoelmansa lisäksi tunnettu myös värikkäistä esiintymisistään. Hän on tehnyt satoja runokeikkoja Suomessa sekä muualla maailmassa. Kinnunen oli myös vahvasti mukana vaikuttamassa ns. Turun runoliikkeen syntyyn 1990-luvulla. Kinnusen koko tähänastinen runotuotanto on koottu Savukeidas-kustantamon toimesta yhdeksi kokonaisuudeksi Amerikkalainen parranajo - Runot 1994–2009.


Tapani Kinnunen tunnetaan värikkäistä esiintymisistään

J.P. Sipilä on videorunoilija, jonka tavoitteena on lisätä videorunouden tunnettavuutta Suomessa. Syksyllä 2009 häneltä julkaistiin PoEsian toimesta videorunokokoelma ja parhaillaan hän työstää uutta kokoelmaa. Sipilän videorunoja on esitetty eri tapahtumissa ja festivaaleilla ympäri maailman. Sipilän uuden kokoelman etenemistä voi seurata osoitteessa www.ohikulkevaa.org.

Sinikka Vuolan esikoisteos, runokokoelma Orkesteri jota emme kuule (Tammi), ilmestyi keväällä 2007. Se oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi, ja sille myönnettiin Kalevi Jäntin palkinto. Vuonna 2009 Vuolalta ilmestyi kiitetty runokokoelma Musta ja punainen (Tammi).


Sinikka Vuolan esikoiskokoelma Orkesteri jota emme kuule voitti Kalevi Jäntin palkinnon


Kari Miettunen
on oululaisen Huutomerkki ry:n kantavia voimia. Tapahtumajärjestämisen lisäksi Miettunen tunnetaan myös intensiivisenä lavataiteilijana. Tällä kertaa hän esiintyy kitaran säestyksellä.


Kari Miettunen esiintyy kitarasäestyksellä

Poetry Jam -klubin järjestävät Helsinki Poetry Connection ja Nuoren Voiman Liitto yhteistyössä Napapiiri Organics -hillovalmistajan sekä Helsingin Kulttuurikeskuksen kanssa.

Lisätietoja:
Harri Hertell
p.0405063668
hkipoetryconnection@gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti