keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Kiiski Open Mic (Oct 15)

                                                    Poster by: Outi-Illuusia Lilja



Helsinki Poetry Connection kokoaa ihmiset runouden, musiikin ja ystävien äärelle lauantaina, 15.10.2016 kello 19.00 alkaen! Mikrofoni lämmittellään tuttuun tapaan kovien sanataitureiden avulla. Illan lämmittelijävieraat ovat:

Anna Tomi on helsinkiläinen kirjoittaja, joka ajattelee runouden kanssa kirjoittaen, kääntäen ja tutkien. Hän on runouslehti Tuli&Savun päätoimittaja ja tohtoriopiskelija, jonka väitöskirja käsittelee esineitä runoudessa ja runoutta esineenä.

Janne Masalin on toiminut ronskista jazzista, punkista ja torvimusiikista ammentavien yhtyeidensä (Tundramatiks, Bad Ass Brass Band) laulusolistina, haitaristina ja kitaristina sekä kirjoittanut pitkälti esitettyjen kappaleiden lyriikat. Masalin on kirjoittanut materiaalia soolodebyytilleen, joka suuntaa kohti herkempää ilmaisua. Uusien kappaleiden tekstien, teemojen ja tunnelmien tavoitteena onkin luoda kuulijoilleen puitteet kuunnella ajatuksia ja tuntemuksia rauhallisissa maisemissa.

Kiisken runoavomikissä kuvio on yksinkertainen: ota runosi, rap-lyriikkasi tai vaikkapa laulusi mukaan ja tule esittämään ne muille! Emme ole katsoneet kelloon esitysten aikana vaan jokainen saa esittää settinsä loppuun, harkintaa kuitenkin käyttäen. Meillä ei ole ennakkoilmoittautumista ja paikan päällä on mahdollisuus liittää biitit ja vaikka skeba PA:han.

Tapahtuman juontaa Roope Hattu, tervetuloa!

Roope Hattu
Helsinki Poetry Connection
jenni.nirhamo@gmail.com
http://hkipoetryconnection.blogspot.com/

**************************************************************************

The open mic club at Vastarannan Kiiski (Runeberginkatu 26) once again welcomes all poets and poetry-minded individuals to experience a night celebrating the spoken and written word on saturday October 15th, at 7 pm. This time around our guests are poet Anna Tomi and musican Janne Masalin

The drill at the Kiiski Open Mic poetry club is recurring and simple: take out and dust off your poems, rap tracks or song lyrics, whatever the language, and perform them on stage for all to hear! There are only two rules of thumb: only perform your own material (because we're here for you) and try to keep your performance at around 5 minutes in total (so that everyone has a chance to rip the mic). No need to sign up, just walk on stage when you feel the urge. And it's possible to plug your beats or guitar into the PA.

The event will be hosted by Roope Hattu. Entry free of charge. Come one, come all!

For additional information, please contact:

Roope Hattu
Helsinki Poetry Connection
jenni.nirhamo@gmail.com
http://hkipoetryconnection.blogspot.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti